Ihka ensimmäinen ThetaHealing®-peruskurssi meillä kotona

01.07.2019

Luoja, miten kiitollinen olen, että juuri Ihana Suvi tuli meille, juuri nämä seitsemän ihanaista naista tulivat meille ja minä sain kunnian järjestää meidän navetassa ThetaHealing-peruskurssin. 

Tämä kohtaaminen juuri näiden ihmisten kanssa, teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja opin sekä itsestäni että näistä kaikista naisista ja heidän ideoistaan ja elämänkokemuksistaan todella paljon. ThetaHealing-tekniikasta sain aivan uudet näkökulmat ja vinkit omaan työhöni. Sain keskustella hyvin kaltaisteni ihmisten kanssa, aitojen ja oman itsensä  ja henkisestä kasvusta ja kehittämisestä vastuun ottavien ihmisten kanssa. Kohtaamisissa vaihtuivat itkut ja naurut vuorotellen, kun purimme kielteisiä ja ei-palvelevia uskomuksia toinen toisistamme, joista meidän tietoinen mieli ei tiennyt olevan olemassakaan. Kun teimme energiahoitoa toinen toisillemme, samalla hoidimme myös itseämme. Siis win win- tilanne aina, kun tehdään energiahoitoa. Molemmat hyötyvät, sekä hoitaja että hoidettava.

Yhteistyö Suvin kanssa oli jotain sellaista, mitä en ennen ole kokenut. Sydämellisempää ihmistä en tunne, kuin Suvi on. Ja sydämelläänhän hän työtä tekeekin. Sanat eivät riitä kertomaan, mitä koin, mutta jos jotain kuvailevia adjektiiveja voisin mainita niin huikea, upea, hedelmällinen, ihmeellinen, parantava ovat niitä, mitä koin. Minulle kurssi oli kertauskurssi peruskurssista, mutta silti se oli aivan erilainen kurssi, minkä pari vuotta sitten kävin. Oppia tuli rutkasti lisää. Suosittelen lämpimästi kertaamaan kursseja, mikäli tekniikka on jäänyt harjoitusta vaille.

Niin kuin aina, kun blogitekstiä pukkaa, niin lauluhan siihen liittyy

https://youtu.be/mtwAjgeBEsc

The miracle of love