Kuin olla ihmiselle toinen ihminen

22.02.2021

https://youtu.be/ytg6EV4yj1E

Mokoma- Toinen ihminen

Terveisiä Reiki 1- kurssilta. Otin hyvän alun hiihtolomalle opiskelemalla lisää Reikistä Rita Forsberg-Kimuran kanssa. Meillä oli hyvin antoisa viikonloppu Turussa. Kiitos myös Leenalle avartavasta viikonlopusta ja kohtaamisesta. Oli ilo olla ihminen toiselle ihmiselle kaikkine hyvine ja vähän keskeneräisine puolineen❤️

Lähdin Reiki 1- kurssille keväällä vuonna 2017 meidän Hertan ja Hilkan kanssa. Jo neljävuotiaat lapsetkin voivat käydä Reiki 1- kurssin, koska heidän energiajärjestelmänsä on jo silloin riittävästi kehittynyt. Meillä olikin hupaisa kurssi, kun opettelimme Reiki-otteet yhdessä ja hoidimme toinen toisiamme. Ilo oli kurssilla ylimmillään ja nauru raikasi. Nyt kun Reiki -aktivaatiot/ vihkimykset/viritykset on tehty meidän tytöille, energiakanavat pysyvät auki käsistä lopun elämää. He voivat käsillään hoitaa itseään ja toisia ihmisiä sekä eläimiäkin. Heidän tarvitsee vain pyytää Reikiä virtaamaan ja sittenhän se lähtee virtaamaan.

Minä tiesin heti ykköskurssin käytyäni, että haluan jatkaa opintojani Reikin parissa. Varasimme heti kesälle Reiki 2- kurssin. Kakkoskurssilla energiajärjestelmääni aktivoitiin/ viritettiin/ vihittiin myös kolme Reiki-symbolia, jotka lisäävät Reikin virtausta. Hoitoaika lyhenee ihan merkittävästi kakkoskurssin käytyä. Reikisymboleita voidaan käyttää melkein mihin tahansa. Voit lähettää niiden avulla Reikiä kaukona ihmisille, eläimille, tapahtumiin nykyhetkeen, menneisyyteen, tulevaisuuteen, esineisiin yms.

Reiki 2- kurssin käytyäni tiesin, että minun tehtäväni on auttaa toisia ihmisiä näillä tekniikoilla, joita jo osasin. Halusin myös oppia lisää tekniikoita. Lähdinkin samaisen vuoden syksyllä ThetaHealing-kurssille Helsinkiin ja sillä tiellä olen vieläkin. Kesälle suunnittelemme muutaman kouluttajan kanssa meille ThetaHealing-kursseja.

Reiki 3- kurssi on Reiki Master kurssi. Kurssin käytyäni voin opettaa itse tekniikkaa toisille. Viime kesänä 4.8.2020 aloitin sen. Nyt olen Ritan kanssa istunut monta Reiki 1-kurssia yhdessä ja joka kerta opin itsestäni lisää. Ehkä jo kesällä järjestän  jo omat Reiki-kurssini. Niitä odotellessa😊🙏🏻

Mitä Reiki on minulle opettanut ?

Reiki on lempeää ja voimauttavaa energiaa, pyyteetöntä rakkautta. Reiki tuo lempeästi esiin monenlaista irtipäästettävää asiaa, emootiota ja tapahtumaa. Se nostattaa titoisuuteen niitä asioita,  jotka ovat valmiita irti päästettäväksi, vapautettavaksi. Reiki tuo tasapainoa elämään ja keskittymiskyky paranee. Se poistaa kipuja ja saa aikaan erittäin hyvää oloa, niin ainakin minulle on käynyt. Reiki on myös hyvin iloista energiaa, ilo ja rakkaus kukoistaa enemmän kuin koskaan ennen.

Minä hoidan itseäni päivittäin. Olen ottanut tavakseni tehdä hoidon itselleni joka aamu. Näin ollen minulla on hoito päällä koko ajan, sillä Reiki-hoidon vaikutus kestää 24 tuntia. Illalla saatan vielä tehdä päähän hoidon, jos siltä tuntuu. Hoito antaa minulle hyvin nukutun yön ja selkeät unet. Sallin itseni antaa itselleni aikaa, huomiota sekä pyyteetöntä rakkautta joka päivä.

Laulussa Toinen ihminen kerrotaan, kuinka toisen ihmisen sieluun katsominen on erittäin kaunista. Omaa itseä laulussa kuitenkin vähätellään, en ole minkään arvoinen. Minä heitän Teille pallon⚾️. Mitäpä, jos katsoisitkin peiliin ja omaan sieluusi ja näkisitkin laulun sanat itsellesi... Anna katsoa silmiisi ja sanon, ettei kauniimpaa, etten koskaan ole kauniimpaa, missään nähnyt ole kauniimpaa. Anna koskea sieluusi ja sanon ettei milloinkaan, etten koskaan ole kauniimpaa, tuntenut koskaan mitään kauniimpaa... Reikin avulla pääset kosketuksiin oman sielusi kanssa.

Sinä olet arvokas ja kaiken sen hyvän ja rakkauden arvoinen mitä maailmakaikkeus voi Sinulle antaa. Sinun tulee vain uskoa ja sallia se itsellesi. 

Kaikkea korkeinta parasta Sinulle tänään❤️

Halauksin Heli