Onnenpensas kukkii
Onnen pensas tuo onnea kotiin. Ihana uskomus tuokin. Meidän puutarhassa on niitä kaksi. Ne tuovat meille nyt siis tuplasti onnea. Näin minä tahdon uskoa.
Tänään on minun äitini 74-vuotissyntymäpäivä. Kävimme eilen tyttöjen kanssa viemässä äidille orvokkeja ja kasvovoiteita lahjaksi. Tapasimme ulkona, heidän talonsa pihalla. Sisälle emme menneet, koska halusin suojella äitiäni viruksilta. Juttelimme tovin vaikka ulkona olikin kylmä ja jatkoimme matkaa siskoni mökille. Kohtaaminen oli kuitenkin kaunis.
Mökillä tapasin siskoni, Eevan ja kaksi ihanaa serkkuani. Kahvittelimme ja seurustelimme vain pienen aikaa, mutta silti kohtaaminen sellaisten ihmisten kanssa, joille voit olla aito oma itsesi mitään peittelemättä, mitään kainostelematta, eheyttää ihmistä. Nauroin vielä illalla nukkumaan mennessäni itsekseni kohtaamisessa käytyjä keskusteluja.
Ihmisellä on syvä tarve kuulua johonkin ryhmään ja samalla kaipuu syvään yhteyteen sekä omaan itseen että toiseen ihmiseen. Joskus voi olla vaikea löytää sellaisia ihmisiä, joille voit olla täysin aito oma itsesi, ilman naamioita ja ilman, että Sinua arvioidaan osaamisesi, suorituksesi, työsi, perheesi tai varallisuutesi kautta. Minä olen kiitollinen siitä, että minulla on runsaasti sellaisia ihmisiä elämässäni, joille minä saan olla se ihminen, joka todella olen keskeneräisenä ja silti täydellisenä. Olen myös kiitollinen Thetahealing- tekniikasta, jonka avulla olen nyt paremmin oma itseni, kuin koskaan ennen. Olen muutellut sen avulla itsessäni uskomuksia, jotka estivät minua olemaan aito oma itseni. Nyt olen sinuit oman itseni kanssa ja onnellisempi kuin koskaan ennen. Nyt en pelkää enää riisua naamioitani toisen ihmisen edessä. Olen työstänyt itsestäni monenlaisia uskomuksia sekä kaunaa, katumusta ja torjutuksi tulemisen tunnetta, joista en ollut edes tietoinen.
Järjestän täällä meillä kotona ilomielin Thetahealing- peruskursseja, jos kiinnostusta löytyy ja osallistujia tulee tarpeeksi. Opettajia tunnen monta. Jaan mielelläni sellaista hyvää eteenpäin, joka tuo iloa ja onnellisuutta sekä henkistä hyvinvointia myös toisille ihmisille. Kun opit tekniikan, voit työstää itsessäsi kaikki ”staffisi” ilman ulkopuolisia ihmisiä, jos niin tahdot ja valitset. Joskus kuitenkin ulkopuolinen auttaja saattaa nähdä Sinusta jotain sellaista, mitä et itse vielä tiedosta ja auttaa Sinua elämässä eteenpäin. Minä tahdon auttaa Sinua, jos niin tahdot ja valitset.
Jokainen ihminen ansaitsee onnen. Ja onnellinen on se ihminen, joka osaa rakastaa omaa elämäänsä.