Runsaus

04.09.2022

Pitkän hiljaiselon jälkeen tuntuu taas ihanalta kirjoittaa tänne💕 Minulla on takana niin vauhdikas vuosi ja paljon todella ihania asioita tapahtunut, etten vaan ole laittanut itselleni prioriteetiksi kirjoittaa blogitekstiä. Prioriteetit ovat olleet muualla. Nyt tuntuu suorastaan ihanalta kirjoitella, antaa sanojen tulla, täällä meidän Paratiisissa saarimökillä.

Viime syksynä aloitin omat Reiki 1-kurssit. On niin upeaa, kun Reikin kutsun kuulevat jo monet ihmiset, jotka tahtovat oppia energeettisesti hoitamaan itseään omilla käsillään. Reiki tuo pintaan hyvin lempeällä tavalla irtipäästettäväksi sellaisia ajatusmalleja, tunteita ja uskomuksiakin, jotka ovat aikansa eläneet. Reiki on elämäntapa, jossa opitaan hyväksymään elämä sellaisena kuin se on. Suosittelen lämpimästi Reikiä ihan kaikille.

Viime syksynä Suvi Bowellan kävi meillä kouluttamassa ThetaHealing Manifestointi ja runsaus-kurssin ja pian sen jälkeen kouluttauduin itse ThetaHealing-kouluttajaksi. Nyt voin siis itsekin opettaa ThetaHealihg-tekniikkaa kaikille, jotka sen haluavat oppia. Kyse tässä tekniikassa on se, että ihminen oppii madaltamaan aivotaajuuttaan thetaan, jolloin pääsee käsiksi psyyken syvimpiin osiin sekä tunteisiin ja voi muuttaa halutessaan alitajunnassa pyöriviä ohjelmia ja uskomuksia, joita on lapsuudesta asti omaksunut muilta ihmisiltä. Yhteys omaan itseen vahvistuu ja ihaninta, mitä minulle on kursseilla tapahtunut, on se vapauden tunne, kun jokin tarpeeton negatiivinen uskomus tai tunne muutetaan/ uudelleenluodaan positiivisemmaksi, voimaannuttavammaksi. Opin kursseilla myös antamaan itselleni anteeksi ja se taisi olla mulle iso askel eteenpäin.

Kursseja järjestin kaksi viime keväänä ja nyt olen inspiroitunut kurssittamaan lisää ThetaHealereita. Syksylle olen varannut kaksi viikonloppua. Lämpimästi tervetuloa meille kurssille.

Tiibettiläiseen äänimaljasyvärentoutukseen on ollut myös tilausta. Erityisesti koulut ovat järjestäneet omalle henkilökunnalleen rentoutusta ja se on upea juttu se. Hyvää johtamista on se, että huolehtii oman työporukkansa hyvinvoinnista. Sointukylpy on yksi hyvinvointia lisäävä rentoutusmuoto.

Olen vuoden aikana lukenut monia hyviä kirjoja. Yksi ihana runsautta elämään luova kirja on Victoria Raderin Prosper mE. Kirja opettaa, kuinka rahan saa palvelemaan Sinua. Loppujen lopuksi rahakin on energiaa, joka virtaa. Luin kerran kirjan kokonaan läpi ja nyt teen kaikki harjoitteet, joita kirjassa on, omaan tahtiin. Rahaan sekä sen virtaamiseen liittyy 35 universaalia lakia ja kun ne hallitsee, toimii niiden mukaan, runsaus astuu elämään paremmin. Kiitollisuus on ensimmäinen laki. Minä olen kiitollinen ihan kaikesta siitä runsaudesta, mitä minun elämässäni on jo tällä hetkellä ja ihan kaikesta mikä tulee. Suosittelen kirjaa ihan kaikille.

Tälle lukuvuodelle on suunnitteilla sekä omia Reiki että ThetaHealing-kursseja sekä Paula Heinonen on tulossa kurssittamaan ThetaHealing Intuitiivinen anatomia- kurssin ensi kesänä meille. Kurssi kestää kolme viikkoa ja saa intuitiiviset kyvyt aivan uudelle levelille. Sitä odotellessa.

Oikein ihanaa syksyä Teille kaikille ja toivottavasti voitte hyvin sekä elätte runsaudessa niin kuin minäkin💖