Sydämellistä sunnuntaita❤️

29.09.2019
Minulla on soinut nyt jonkin aikaa päässäni Erinin tulkinta Antti Tuiskun kappaleesta Mä hiihdän.

Kuinkahan monta muutakin ihmistä tämä on koskettanut ? Minua ei ole jätetty parisuhteessa, mutta minulle laulu kertoo enemmänkin oman itseni hylkäämisestä.
Kuinka monta kertaa olen itselleni hokenut: ” Mä pärjään kyllä.” Elämässäni on ollut aikoja, jotka toden totta ovat koetelleet voimiani ja jaksamistani. Omat tarpeet olen jättänyt taka-alalle, kun olen yrittänyt vain pärjätä elämässäni ja huolehtia muiden ihmisten tarpeista. Oman heikkouteni myöntäminen itselleni on ollut varmaan se vaikein osuus. Minun on ollut hyvin vaikeaa ottaa muilta apua vastaan, kun olen vaan yrittänyt pärjätä omin voimin. Riittääkö pärjääminen vai voiko elämä olla jotain parempaa?
 
Kuka on se tärkein ihminen elämässäsi? Kysyin tätä myös oppilailtani. Aika moni oppilaista vastasi, että isä ja äiti, mummu tai joku muu henkilö. Kuinka helposti me ajattelemme, että joku muu ihminen on tärkeämpi kuin minä itse. Toisten ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin oma hyvinvointi.

Minulle tämä laulu kuitenkin opettaa, että minä olen vastuussa omasta hyvinvoinnistani. Minä itse valitsen, mitä minä elämässäni teen ja mihin aikani käytän. Joskus se voi olla avun pyytämistä joltakin ihmiseltä tai sitä, että sanon : ”Ei kiitos”, jollekin ihmiselle tai tapahtumalle. Joskus se voi olla vain kotona olemista ilman, että teet mitään, mitä et halua tehdä.

Elämä on valintoja. Minä lupaan itselleni tästä päivästä lähtien tehdä itselleni mielihyvää ja hyvinvointia lisääviä valintoja. Kiitos, Marjo Anttila, kun ammattitaidollasi sait selkä- ja niskajumini aukenemaan. Nyt tiedän syyn siihen. Myös minun hyvinvointini on tärkeää.


https://youtu.be/I7cBXmiqSO4
Erin: Mä hiihdän