Uudet tuulet

05.09.2020

Tämä blogikirjoitus on antanut odotuttaa itseään. Kuvan otin kesällä päiväkahvia nauttiessani meidän mökin terassilla. Haraldille on viritetty juoksunaru terassin poikki, jotta linnut saivat pesiä saaressa rauhassa. Sudenkorento istahti pitkäksi toviksi pääni päälle. Katselin ihastuneena sen upeaa ja loistavaa ulkomuotoa ja päätin ottaa symbolista selvää.

Sudenkorennon lento on tehokasta ja eleganttia. Sen siiven iskuissa on voimaa. Se lentää ketterästi ja taitavasti ylös, alas, sivuille ja osaa lentää myös paikallaan. Sudenkorento käyttää energiaa taloudellisesti ja räpyttää siipiään 20 vähemmän kuin muut hyönteiset. Sudenkorento näkee myös ihmeellisillä verkkosilmillään pinnan alle ja 360 astetta ympärilleen. Sudenkorento on myös rohkea, eikä pelkää hyökätä veden pinnan alla olevan saaliin kimppuun.

Sudenkorento symboloi menestystä, läsnäoloa, ketteryyttä ja taitoa. Sillä on kyky elää pää pilvissä ja silti jalat tiukasti maan pinnalla. Se kuvaa rohkeutta, kykyä vaihtaa näkökulmaa ja nähdä laajasti pintaa syvemmälle.

Nämä kaikki ominaisuudet, joita sudenkorento symboloi ovat tärkeitä ominaisuuksia energiahoitajille. Me luomme omaa elämäämme rohkeasti sydämen johdatuksessa. 

Luin kiitollisena Suvi Bowellanin uuden kirjan, Kiltin tytön voimakirjan. Suosittelen sitä myös Sinulle. Löysin itsestäni jälleen sellaisia uskomuksia, jotka eivät minua enää palvele. Kaikki uskomukset ovat helposti muunnettavissa ThetaHealingin avulla. Kirja herätti minussa myös tunteita. Kiltille tytölle ominaista on se uskomus, että esim. kiukun tunnetta ei saa ilmaista. Näin minut oli ohjelmoitu. Voi Luoja, mikä elämänvoima minussa lähti virtaamaan, kun sain kosketuksen omaan kiukkuuni. Sallin sen itse itselleni. Se ei ole väärin tuntea sitä ja minun ei tarvitse säilöä enää sitä omaan kehooni. Kiukku on rajanvetotunne. Kun jokin herättää kiukkua, Sinun rajojasi testataan. Olen oppinut ThetaHealingin avulla pitämään kiinni omista rajoistani. Kukaan ei voi käyttää minun hyväntahtoisuuttani enää väärin.

 Voin helposti ja nopeasti päästää minua kuormittavista uskomuksista ja emootioista EFT- naputtelutekniikan ja ThetaHealingin avulla. Aikaisemmin olisin jäänyt märehtimään emootiota tai tunnetta päiväkausiksi ilman, että osaisin päästää tunteesta irti.

Suvin kirja auttoi minua myös tiedostamaan kuinka ehyt olen jo. Minä elän jo sellaista elämää jota haluankin elää. Lähdin noin kolme vuotta sitten ThetaHealing-peruskurssille ja opin aivan loistavan meditaatiotekniikan. Sen avulla olen puhdistanut alitajuntaani niin tehokkaasti (uskomukset ja tunteita kuten kauna, katumus, syyllisyyden tunne) että tunnen olevani tasapainossa. Minulla on myös monta muuta tekniikkaa, mm. Reiki, EFT, äänimaljat, TRE, jotka auttavat minua säilyttämään tasapainoni ja hyvän oloni. Ja kun minä voin hyvin, ympärilläni olevat ihmiset voivat myös hyvin.

Nyt opiskelen lisää Reikiä. Reiki on energiahoito, jossa hoitaja välittää universaalia energiaa käsistään hoidettavaan. Energiaa siis menee juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Reiki nostattaa hoidettavasta mm. ajatuksia, tunteita ja uskomuksia, jotka olisi hyvä päästää irti. Reiki lisää elämäniloa ja nostaa tietoisuutta. 

Opiskeluuni tarvitaan 307 tuntia vapaaehtoistyötä. Tarjoan äänimaljasyvärentoutuksen maanantaisin klo 18 meidän kodin salissa ilmaiseksi. Ilmoittaudu tekstarilla 0402207400.

Kun tunnet itsessäsi, että on aika vapautua jostakin Sinua kuormittavasta asiasta, tunteesta tai tapahtumasta tai uskomuksesta, soita minulle 0402207400. Voin kertoa lisää hoitomuodoistani. Vastaanotan asiakkaita maanantaisin.